Esimerkiksi NEFCO:n rahoittamien projektien suorat ja epäsuorat hiilidioksidipäästöjen vähennykset nousivat viime vuonna yli 2,5 miljoonaan tonniin, mikä vastaa lähes 80 prosenttia Helsingin kaupungin vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä.
NEFCO hyväksyi kaikkiaan 50 uutta projektia oman investointirahastonsa sekä muiden hallinnoimiensa rahastojen puitteissa. Tulosta voidaan luonnehtia hyväksi ottaen huomioon NEFCO:n painopistealueilla Venäjällä ja Ukrainassa vaikeana jatkuneen taloustilanteen. Hyväksyttyjen projektien joukossa on muun muassa parannuksia jätevesien puhdistukseen, uusiutuvan energian tuotannon lisääntymistä, energiatehokkuuden parantamista, parantunutta jätteidenkäsittelyä sekä puhtaampaa tuotantoa teollisuuslaitoksissa.
NEFCO:n vuoden 2009 tilinpäätös osoittaa 14,7 miljoonan euron ylijäämää, joka suureksi osaksi voidaan lukea NEFCO:n osittain omistamien yritysten osakkeiden myynnin ansioksi. NEFCO:n hallinnoimien rahastojen pääoma nousi 17 prosentilla yhteensä 270 miljoonaan euroon lisäyksenä NEFCO:n omaan peruspääomaan.
– Kansainvälisestä taantumasta ja Baltian maissa tapahtuneen lainaustoimintamme supistamisesta huolimatta olemme onnistuneet takamaan vakaan hankevirran samaan aikaan kun monet käynnissä olevat projektit tuottavat suuria päästövähennyksiä, sanoo NEFCO:n toimitusjohtaja Magnus Rystedt.
Vuoden läpimurtoihin voidaan laskea NEFCO:n syyskuussa Ukrainan kanssa allekirjoittama kehyssopimus. Se mahdollistaa kunnallisten hankkeiden rahoittamisen, joissa keskitytään kuntien omistamien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen. Syyskuussa perustettiin yhdessä Pohjoismaiden kehitysrahaston (NDF) kanssa uusi Nordic Climate Facility-niminen rahoitusohjelma. Yhteistyön puitteissa NEFCO tulee toteuttamaan ilmastohankkeita köyhissä maissa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Työ Itämeren rehevöitymisen hillitsemiseksi sai myös lisärahoitusta viime vuonna, kun NEFCO:n ja Pohjoismaiden Investointipankin (NIB) aloitteesta perustettiin uusi Itämerirahasto BSAP Fund. Rahasto myöntää lahjoituksia toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on vauhdittaa rehevöittävien päästöjen vähentämiseen tähtääviä projekteja ja jotka täyttävät Itämeri-komission Baltic Sea Action Plan- toimintasuunnitelman asettamat kriteerit. Suomi ja Ruotsi ovat sijoittaneet rahastoon.
NEFCO:n vuonna 2008 perustettu hiilirahasto NEFCO Carbon Fund (NeCF) onnistui kasvattamaan pääomaansa yli 24 miljoonalla eurolla vuonna 2009. Rahasto sopi viime vuonna päästöyksiköiden ostamisesta vesivoimahankkeista Vietnamissa ja energiatehokkuusprojekteista Kiinan sementtiteollisuudessa.
Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. NEFCO perustettiin vuonna 1990 Pohjoismaiden hallitusten toimesta. NEFCO:n tavoitteena on osallistua kustannustehokkaiden ympäristöhankkeiden toteutukseen Pohjoismaiden lähialueilla Itä-Euroopassa. NEFCO:n hallinnoimien rahastojen yhteen laskettu arvo on 383 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Magnus Rystedt, Toimitusjohtaja, NEFCO, +358 50 329 6224
Karl-Johan Lehtinen, Ympäristöasiantuntija, NEFCO, +358 40 593 1239
Mikael Sjövall, Viestintäpäällikkö, NEFCO, +358 50 3535 045






