NEFCO:n rahoittamien projektien suorat sekä epäsuorat hiilidioksidipäästöjen vähennykset nousivat viime vuonna yli 3 miljoonaan tonniin, mikä vastaa 6,2 miljoonan henkilön lentomatkaa Helsingistä New Yorkiin. NEFCO:n onnistui siis lisätä hiilidioksidipäästövähennyksiä 300 000 tonnin verran viime vuoden aikana.
Vuosi 2010 oli NEFCO:lle juhlavuosi, sillä 20 vuotta tuli kuluneeksi siitä, kun Pohjoismaat perustivat yhtiön. NEFCO hyväksyi vuonna 2010 kaikkiaan 62 uutta projektia oman investointirahastonsa sekä muiden hallinnoimiensa rahastojen puitteissa, mikä on 12 projektia enemmän kuin vuonna 2009. Vuoden aikana NEFCO sopi projekti-investoinneista yhteensä 72,7 miljoonan euron arvosta. Hyväksyttyjen projektien joukossa on muun muassa uusiutuvan energian tuotannon lisääntymistä, energiatehokkuuden parantamista, puhtaampaa tuotantoa teollisuuslaitoksissa sekä parannuksia jätevesien puhdistukseen.
NEFCO:n vuoden 2010 tilinpäätös näyttää 458 000 euron ylijäämää sen jälkeen, kun 1,9 miljoonaa euroa vuoden 2010 voitosta on varattu Pohjoismaiden ympäristökehitysrahastoon puhtaamman tuotannon ja energiatehokkuuden rahoittamiseen Itä-Euroopassa.
NEFCO:n hiilirahasto NEFCO Carbon Fund (NeCF) onnistui lisäämään pääomaansa 18 miljoonalla eurolla vuonna 2010. Rahasto solmi muun muassa yhden maailman päästökaupan suurimmista sopimuksista sen sitoutuessa hankkimaan 4,6 miljoonaa päästöyksikköä meksikolaisesta tuulivoimaprojektista. Kesäkuussa NEFCO perusti yhdessä Pohjoismaiden kehitysrahaston (NDF) kanssa uuden ProClimate Facility-nimisen rahoitusinstrumentin. Uusi lainaohjelma tarjoaa muun muassa osittaisia ilmastovakuuksia sekä teknistä apua keskisuurten ilmastoprojektien tukemiseksi.
Toimintavuosi 2010 raivasi tietä myös toiminnan laajenemiselle Ukrainassa. Ukrainan parlamentti ratifioi syyskuussa NEFCO:n vuonna 2009 Ukrainan hallituksen kanssa allekirjoittaman kehyssopimuksen. Uusi kehyssopimus mahdollistaa kunnallisten hankkeiden rahoittamisen, joissa keskitytään kuntien omistamien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen. Ensimmäiset pilottiprojektit pääsivät vauhtiin Ivano-Frankivskissa ja Lvivissä syksyllä 2010.
Työ puhtaan Itämeren puolesta sai myös lisärahoitusta viime vuonna, kun jätevedenpuhdistamoiden parantamiseksi solmittiin uusia lainasopimuksia Sosnovi Borin ja Pietarin puhdistamoiden kanssa.
- On ilahduttavaa, että kuluneen vuoden aikana olemme onnistuneet lisäämään projektien määrää sekä laajentamaan toimintaa uusien rahoitusinstrumenttien kautta. Se osoittaa, että toimintamme vastaa tarpeeseen ja että tarjoamillemme rahoitusvaihtoehdoille on sekä sosiaalista että taloudellista tilausta, sanoo NEFCO:n toimitusjohtaja Magnus Rystedt.
Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. NEFCO perustettiin vuonna 1990 Pohjoismaiden hallitusten toimesta. NEFCO:n tavoitteena on osallistua kustannustehokkaiden ympäristöhankkeiden toteutukseen Pohjoismaiden lähialueilla Itä-Euroopassa. NEFCO:n hallinnoimien rahastojen yhteen laskettu arvo on 420 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Magnus Rystedt, Toimitusjohtaja, NEFCO, +358 50 329 6224
Karl-Johan Lehtinen, Ympäristöasiantuntija, NEFCO, +358 40 593 1239
Mikael Sjövall, Viestintäpäällikkö, NEFCO, +358 50 3535 045






