NEFCO panostaa biokaasun käytön laajennukseen Latviassa

Intro-text for frontpage: 

Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO ilmoitti perjantaina rahoittavansa kahta biokaasureaktoria Latviassa. Laina on tarkoitus myöntää norjalaisomistuksessa olevalle Baltic Pork -yhtiölle. Baltic Porkin taustalla on International Pork Investment -yhtiö, jonka omistavat Mörk Engebretsen Invest AS ja Innovasjon Norge.

Body: 

Sijoitus mahdollistaa toteutuessaan Allezissa sijaitsevan sikalan laajennuksen sekä uuden sikalan perustamisen Lauberessa. Molemmat sikalat sijaitsevat Riikan itäpuolella Latvian keskiosassa. Tiloille on tarkoitus rakentaa biokaasureaktorit, joiden avulla voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä arviolta 1500 tonnin verran vuodessa. Hanke vähentäisi myös noin 20 prosentilla sikaloiden aiheuttamia ravinnepäästöjä, eli fosfori- ja typpipäästöjä ympäröiviin vesistöihin.

- Sijoituksemme vahvistaa Baltic Porkin omaa rahoituspohjaa ja auttaa yhtiötä kehittämään toimintaansa tilanteessa, jossa paikallisilta pankeilta on hyvin vaikeaa saada lainaa vastaaviin laajennushankkeisiin. Hankkeella on lisäksi myönteinen vaikutus ympäristöön, sillä se vähentää sekä ilmastopäästöjä että parantaa Itämeren tilaa, toteaa NEFCO:n johtaja Solveig Nordström.

Maailmanlaajuinen finanssikriisi on koetellut Latvian taloutta ankarasti. Luottoluokituslaitos Standard & Poors pudotti hiljattain Latvian luottokelpoisuusluokitusta kategoriaan BBB-.

Latvia on saanut 7, 5 miljardin euron elvytyspaketin IMF-vetoiselta ryhmältä talouden vakauttamiseksi. Elvytyspaketin ehtona on, että Latvian hallitus leikkaa julkisia menoja budjettialijäämän vähentämiseksi. Tässä tilanteessa on tärkeää, että kansainväliset rahoituslaitokset osallistuvat kestäviin kehityshankkeisiin, jotka tukevat Latvian taloudellisia elvytystoimia.

Eläintilojen tuottamasta lannasta vapautuu vuosittain huomattavia määriä metaania. EU:n maataloussektorin metaanipäästöt olivat vuonna 2006 arviolta 8 miljoonaa tonnia. Metaani on kasvihuonekaasu, jonka vaikutus ilmaston lämpenemiseen on 21 kertaa voimakkaampi kuin hiilidioksidin. Itäeurooppalaisten maiden laajentaessa lihatuotantoaan on entistä tärkeämpää panostaa ympäristöteknologiaan, kuten biokaasureaktoreihin, ilmastopäästöjen vähentämiseksi sika- ja lehmätiloilla.

NEFCO suunnittelee useamman biokaasureaktorin rahoittamista samankaltaisissa hankkeissa Ukrainassa.

Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. NEFCO perustettiin vuonna 1990 Pohjoismaiden hallitusten toimesta. NEFCO:n tavoitteena on osallistua kustannustehokkaiden ympäristöhankkeiden toteutukseen Pohjoismaiden lähialueilla Itä-Euroopassa. NEFCO:n hallinnoimien rahastojen yhteen laskettu arvo on 325 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
Solveig Nordström, varatoimitusjohtaja, NEFCO, +358 590 0428
Karl-Johan Lehtinen, ympäristöasiantuntija, NEFCO, +358 40 593 1239
Mikael Sjövall, viestintäpäällikkö, NEFCO, +358 50 3535 045


  • [4.3.2010]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO teki vuonna 2009 tilinpäätöksen perusteella erittäin hyvän tuloksen. NEFCO:n ympäristöstatusraportti osoittaa, että menneen vuoden aikana NEFCO:n rahoittamissa projekteissa ympäristölle haitallisten aineiden päästöt ovat vähentyneet tuntuvasti vuoteen 2008 nähden. Etenkin hiilidioksidi-, rikki- ja typpidioksidipäästöt sekä fosfori- ja typpipäästöt vähentyivät huomattavasti NEFCO:n vuonna 2008 raportoimiin päästöihin verrattuna.

  • [10.12.2009]

    Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO allokoi 6,7 miljoonaa euroa energiatehokkuutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen Venäjällä ja Ukrainassa. Päätös tehtiin NEFCO:n hallituksen kokouksessa Helsingissä tänään. NEFCO:n energiansäästöohjelmasta on tehdyn korotuksen jälkeen käytettävissä yhteensä 12,5 miljoonaa euroa kunnallisiin energiatehokkuushankkeisiin. NEFCO:n ympäristöyksikön tekemän alustavan laskelman mukaan näin korvamerkityt varat tulevat vähentämään hiilidioksidipäästöjä yhteensä 86 000 tonnilla vuodessa.

  • [23.9.2009]

    Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n johtokunta myönsi tänään 30 miljoonaa Tanskan kruunua tai arviolta 4 miljoonaa euroa yhtiön hallinnoimalle puhtaamman tuotannon rahastolle. Päätös tehtiin NEFCO:n johtokunnan kokouksessa Pietarissa.

  • [17.9.2009]

    Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO ja Ukrainan hallitus allekirjoittivat tänään uuden kehyssopimuksen, joka takaa NEFCO:lle kansainvälisen rahoituslaitoksen statuksen Ukrainassa. Kehyssopimus avaa NEFCO:lle uusia mahdollisuuksia energiatehokkuushankkeiden rahoittamiselle Ukrainassa. NEFCO on rahoittanut ympäristöhankkeita Ukrainassa vuodesta 2003 vailla voimassa olevaa kehyssopimusta, mikä on käytännössä estänyt NEFCO:a rahoittamasta esimerkiksi kunnallisia energiatehokkuushankkeita.  

  • [9.9.2009]

    Pohjoismaiden Kehitysrahasto NDF perustaa uuden pohjoismaisen rahoitusohjelman ilmastohankkeiden rahoittamiseksi kehitysmaissa. Neljä miljoonaa euroa kattava, Nordic Climate Facility -niminen rahoitusohjelma (NCF) on NDF:n ja Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n yhdessä hallinnoima. Aloite julkistettiin tänään Kööpenhaminassa pidettävässä kansainvälisessä Nordic Climate Solutions-konferenssissa, johon odotetaan 1400 osallistujaa.

  • [31.7.2009]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n hiilirahasto (NEFCO Carbon Fund, NeCF) on sopinut ostavansa päästövähenemiä kahdesta energiatehokkuushankkeesta Jiangsun maakunnassa Kiinassa. Hankkeet koskevat kahden sementtitehtaan hukkalämmön talteenottoa ja hyödyntämistä energiana ja ne toteutetaan Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismin (Clean Development Mechanism, CDM) puitteissa. 

  • [2.7.2009]

    Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO) ryhtyvät yhteisesti hallinnoimaan uutta teknisen avun rahastoa, jonka avulla tuetaan Itämeren ekologisen tilan tervehdyttämistä edistävien projektien valmistelua.

  • [29.4.2009]

    Energiayhtiö EPV Energia Oy (EPV) sijoittaa yhteensä 7 miljoonaa euroa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n hiilirahastoon hankkiakseen osakkailleen päästövähenemiä Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden jälkeen. Yhtiö varaa samalla mahdollisuuden korottaa sijoituksensa 21 miljoonaan euroon. EPV:n sijoitus kohdistuu siis kokonaisuudessaan Kioton velvoitekauden jälkeiseen aikaan eli rahoilla hankitaan päästöyksiköitä vasta vuodesta 2013 alkaen. 

  • [20.3.2009]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n vuoden 2008 tilinpäätös näyttää tyydyttävää tulosta kansainvälisestä finanssikriisistä huolimatta. Yrityksen ympäristöraportti puolestaan paljastaa, että NEFCO:n rahoittamat projektit ovat vähentäneet ympäristölle haitallisia aineita yhtä paljon kuin vuonna 2007.

  • [20.2.2009]

    Suomen ympäristö- ja ulkoministeriöt ilmoittivat tänään aikovansa sijoittaa kolme miljoonaa euroa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n uuteen hiilirahastoon, NEFCO Carbon Fundiin (NeCF). Suomi päätti korvamerkitä sijoituksensa siten, että rahoilla hankitaan päästöyksiköitä Kioton sopimuskauden jälkeisenä aikana.