Uusi pohjoismainen aloite ilmastohankkeille kehitysmaissa

Intro-text for frontpage: 

Pohjoismaiden Kehitysrahasto NDF perustaa uuden pohjoismaisen rahoitusohjelman ilmastohankkeiden rahoittamiseksi kehitysmaissa. Neljä miljoonaa euroa kattava, Nordic Climate Facility -niminen rahoitusohjelma (NCF) on NDF:n ja Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n yhdessä hallinnoima. Aloite julkistettiin tänään Kööpenhaminassa pidettävässä kansainvälisessä Nordic Climate Solutions-konferenssissa, johon odotetaan 1400 osallistujaa.

Body: 

Uuden rahoitusohjelman varat on tarkoitus käyttää innovatiiviseen yhteistyöhön pohjoismaisten järjestöjen ja yritysten sekä paikallisten toimijoiden välillä köyhimmissä kehitysmaissa. NDF ja NEFCO käynnistävät lokakuussa tarjouskilpailun, jonka puitteissa käsitellään hanke-ehdotuksia etenkin energiatehokkuuden ja vedenjakelusektoreiden osalta. Rahoitusohjelma NCF tulee myöntämään 150 000-500 000 euron kokoisia avustuksia jokaista ilmastohanketta kohden Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan köyhimmissä maissa. 

- Aloitteemme on siitä ainutlaatuinen, että NCF kerää pohjoismaista kehitysyhteistyöosaamista ja ympäristöasiantuntemusta saman sateenvarjon alle. Toivomme tällä tavoin voivamme edistää pohjoismaisen ympäristöteknologian siirtoa kehitysmaihin ja siten jarruttaa ilmastonmuutoksen tuhoisia vaikutuksia köyhimpien maiden kehitykselle, sanoo NDF:n toimitusjohtaja Helge Semb.

- Rahoitusohjelma on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisille pohjoismaisille järjestöille ja yrityksille, joilla on aikaisempaa kokemusta hankkeiden toteuttamisesta kehitysmaissa. NEFCO:n rooliksi tulee hankkeiden ympäristöarviointi ja hankehallinnointi. Yhteistyömme Pohjoismaiden Kehitysrahaston kanssa mahdollistaa toimintamme laajentamisen, kertoo NEFCO:n toimitusjohtaja Magnus Rystedt.

- Aloitamme yhteisen viestintäkampanjan tänä syksynä kertoaksemme uudesta rahoitusohjelmasta ja sen tulevasta toiminnasta. Toivomme saavamme runsaasti hyvin valmisteltuja hakemuksia, sanoo NEFCO:n viestintäpäällikkö Mikael Sjövall.

Pohjoismaiden Kehitysrahasto NDF on Pohjoismaiden yhteinen kehitysyhteistyölaitos. NDF on myöntänyt korkotuettuja lainoja hankkeille kehitysmaissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tästä vuodesta lähtien NDF myöntää myös lahjarahaa ilmastohankkeiden toteuttamiseksi köyhimmissä kehitysmaissa. NDF:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä. www.ndf.fi

Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO on kansainvälinen rahoituslaitos, joka perustettiin vuonna 1990 Pohjoismaiden hallitusten toimesta. NEFCO:n ensisijaisena tavoitteena on osallistua kustannustehokkaiden ympäristöhankkeiden toteutukseen Pohjoismaiden lähialueilla Itä-Euroopassa. NEFCO:n hallinnoimien rahastojen yhteen laskettu arvo on 353 miljoonaa euroa. NEFCO:n rahoittamat ilmastohankkeet vähensivät viime vuonna hiilidioksidipäästöjä yhteensä 1,5 miljoonalla tonnilla. www.nefco.org

Lisätietoja:
Helge Semb, toimitusjohtaja, NDF (Helsinki), +358 10 6180 002
Magnus Rystedt, toimitusjohtaja, NEFCO (Helsinki), +358 50 3296 224
Mikael Sjövall, viestintäpäällikkö, NEFCO (Kööpenhamina), +358 50 3535 045


  • [4.3.2010]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO teki vuonna 2009 tilinpäätöksen perusteella erittäin hyvän tuloksen. NEFCO:n ympäristöstatusraportti osoittaa, että menneen vuoden aikana NEFCO:n rahoittamissa projekteissa ympäristölle haitallisten aineiden päästöt ovat vähentyneet tuntuvasti vuoteen 2008 nähden. Etenkin hiilidioksidi-, rikki- ja typpidioksidipäästöt sekä fosfori- ja typpipäästöt vähentyivät huomattavasti NEFCO:n vuonna 2008 raportoimiin päästöihin verrattuna.

  • [10.12.2009]

    Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO allokoi 6,7 miljoonaa euroa energiatehokkuutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen Venäjällä ja Ukrainassa. Päätös tehtiin NEFCO:n hallituksen kokouksessa Helsingissä tänään. NEFCO:n energiansäästöohjelmasta on tehdyn korotuksen jälkeen käytettävissä yhteensä 12,5 miljoonaa euroa kunnallisiin energiatehokkuushankkeisiin. NEFCO:n ympäristöyksikön tekemän alustavan laskelman mukaan näin korvamerkityt varat tulevat vähentämään hiilidioksidipäästöjä yhteensä 86 000 tonnilla vuodessa.

  • [23.9.2009]

    Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n johtokunta myönsi tänään 30 miljoonaa Tanskan kruunua tai arviolta 4 miljoonaa euroa yhtiön hallinnoimalle puhtaamman tuotannon rahastolle. Päätös tehtiin NEFCO:n johtokunnan kokouksessa Pietarissa.

  • [17.9.2009]

    Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCO ja Ukrainan hallitus allekirjoittivat tänään uuden kehyssopimuksen, joka takaa NEFCO:lle kansainvälisen rahoituslaitoksen statuksen Ukrainassa. Kehyssopimus avaa NEFCO:lle uusia mahdollisuuksia energiatehokkuushankkeiden rahoittamiselle Ukrainassa. NEFCO on rahoittanut ympäristöhankkeita Ukrainassa vuodesta 2003 vailla voimassa olevaa kehyssopimusta, mikä on käytännössä estänyt NEFCO:a rahoittamasta esimerkiksi kunnallisia energiatehokkuushankkeita.  

  • [31.7.2009]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n hiilirahasto (NEFCO Carbon Fund, NeCF) on sopinut ostavansa päästövähenemiä kahdesta energiatehokkuushankkeesta Jiangsun maakunnassa Kiinassa. Hankkeet koskevat kahden sementtitehtaan hukkalämmön talteenottoa ja hyödyntämistä energiana ja ne toteutetaan Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismin (Clean Development Mechanism, CDM) puitteissa. 

  • [2.7.2009]

    Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO) ryhtyvät yhteisesti hallinnoimaan uutta teknisen avun rahastoa, jonka avulla tuetaan Itämeren ekologisen tilan tervehdyttämistä edistävien projektien valmistelua.

  • [29.4.2009]

    Energiayhtiö EPV Energia Oy (EPV) sijoittaa yhteensä 7 miljoonaa euroa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n hiilirahastoon hankkiakseen osakkailleen päästövähenemiä Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden jälkeen. Yhtiö varaa samalla mahdollisuuden korottaa sijoituksensa 21 miljoonaan euroon. EPV:n sijoitus kohdistuu siis kokonaisuudessaan Kioton velvoitekauden jälkeiseen aikaan eli rahoilla hankitaan päästöyksiköitä vasta vuodesta 2013 alkaen. 

  • [17.4.2009]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO ilmoitti perjantaina rahoittavansa kahta biokaasureaktoria Latviassa. Laina on tarkoitus myöntää norjalaisomistuksessa olevalle Baltic Pork -yhtiölle. Baltic Porkin taustalla on International Pork Investment -yhtiö, jonka omistavat Mörk Engebretsen Invest AS ja Innovasjon Norge.

  • [20.3.2009]

    Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n vuoden 2008 tilinpäätös näyttää tyydyttävää tulosta kansainvälisestä finanssikriisistä huolimatta. Yrityksen ympäristöraportti puolestaan paljastaa, että NEFCO:n rahoittamat projektit ovat vähentäneet ympäristölle haitallisia aineita yhtä paljon kuin vuonna 2007.

  • [20.2.2009]

    Suomen ympäristö- ja ulkoministeriöt ilmoittivat tänään aikovansa sijoittaa kolme miljoonaa euroa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n uuteen hiilirahastoon, NEFCO Carbon Fundiin (NeCF). Suomi päätti korvamerkitä sijoituksensa siten, että rahoilla hankitaan päästöyksiköitä Kioton sopimuskauden jälkeisenä aikana.